Aikuisiän akne

Akne ajatellaan usein teini-ikäisten vaivaksi ja useimmilla akne rauhoittuukin parikymppisenä. Aknen jatkuminen pitkälle aikuisuuteen tai aknen puhkeaminen ensimmäistä kertaa vasta aikuisena ovat kuitenkin yleistyneet viime vuosien aikana varsinkin naisilla.

Suurimmalla osalla aikuisiän aknea aiheuttavat hormonaaliset tekijät, esimerkiksi hormonaalisen ehkäisyn käyttö, raskaus tai pitkään käytössä olleen hormonaalisen ehkäisyn lopettaminen. Myös stressi, tupakointi, alkoholi, vaihdevuodet sekä voimakkaiden puhdistustuotteiden käyttö, voivat altistaa aknelle. Ruoka-aineista esimerkiksi maidon ja sokerin yhteyttä akneen on tutkittu, mutta varmaa näyttöä siitä, pahentavatko ne aknea, ei ole.

Tavallisimpia ongelmia akneihon hoidossa ovat voimakkaiden ihonhoitotuotteiden käyttö sekä liian vähäinen ihon kosteutus. Iästä riippumatta aknen hoidossa pätevät samat perusperiaatteet eli ihon säännöllinen puhdistus omalle ihotyypille ja omiin tarpeisiin sopivalla puhdistusaineella, puhdistuksen jälkeinen ihon kosteutus kevyellä kosteusvoiteella sekä tarvittaessa tehokosteuttavalla seerumilla. Lisäksi suoraan näppylöiden päälle voi tehohoitona käyttää kuivattavia paikallishoitovalmisteita. Finnien puristelua olisi syytä välttää tulehdusriskin sekä arpien muodostumisen takia.

Kasvojen liiallista, voimakasta kuorimista tulisi välttää, sillä kuorinta voi saada ihon lisäämään talin tuotantoa. Esimerkiksi salisyylihappoa sisältävä kasvovesi sopii kuitenkin hyvin akneihon kuorintaan, sillä se pienentää ihohuokosia, vähentää mustapäitä sekä kuivattaa finnejä.

5 täsmätuotetta aikuisiän aknen hoitoon:

Lääkäriin olisi hyvä hakeutua, mikäli itsehoidosta ei ole apua tai iholla on suuria, kipeitä ja ontelomaisia näppylöitä.

Asiantuntijafarmaseutti Kata V.

 

CeraVe Blemish Control Gel 40 ml
12,50 (1 l = 312,50 €)


ACO Face Pure Glow Perfecting Serum 30 ml
normaalihinta: 20,00 €
17,00 (1 l = 566,67 €)
Säästät 15 %


Vichy Normaderm Phytosolution Hoitovoide 50 ml
25,00 (1 l = 500,00 €)


Vichy Normaderm Kasvovesi  200 ml
18,50 (1 l = 92,50 €)


Ducray Keracnyl Spot Care 10ml
13,00 (1 l = 13 000,00 €)


Vichy Normaderm Probio-BHA seerumi 30 ml
31,00 (1 l = 1 033,33 €)