Vaikuttava aine
desogestreeli
Käyttötarkoitus
Raskauden ehkäisy.
Annostus
Lääkärin ohjeen mukaan. Yleensä otetaan yksi tabletti päivittäin jatkuvasti mahdollisista vuodoista välittämättä. Uusi pakkaus aloitetaan heti seuraavana päivänä edellisen pakkauksen loputtua.
Lääkkeen ottaminen
Tabletti niellään vesilasillisen kera, joka päivä aina samaan kellonaikaan. Käytön tulee olla mahdollisimman säännöllistä. Jos tabletin ottaminen myöhästyy alle 12 tuntia, se otetaan heti muistettaessa ja seuraavana päivänä tabletti otetaan tavanomaiseen aikaan. Ehkäisyteho vaarantuu, jos tabletin ottaminen myöhästyy yli 12 tunnilla. Tällöin on käytettävä viikon ajan samanaikaisesti lisäehkäisyä, esimerkiksi kondomia. Jos tabletteja unohtuu ensimmäisen käyttöviikon aikana ja käyttäjä on ollut yhdynnässä unohtamista edeltäneen viikon aikana, raskauden mahdollisuus tulee ottaa huomioon. Myös oksentelu 3-4 tunnin sisällä tabletin ottamisen jälkeen voi heikentää tehoa, tässä tilantessa pätevät samat ohjeet kuin tablettien unohtamisessa.
Vaikutustapa
Desogestreeli on keltarauhashormonin eli progesteronin synteettinen johdos. Lääke vaikuttaa pääasiassa estämällä munasolun irtoamisen. Lisäksi lääke muuttaa kohdun liman koostumusta, mikä parantaa ehkäisytehoa.
Haittavaikutukset
Lääkkeen käytön aikana voi joskus esiintyä aknea, mielialan muutoksia, sukupuolivietin heikentymistä, kuukautishäiriöitä, päänsärkyä, rintojen arkuutta, pahoinvointia tai painon nousua. Maksaläiskiin taipuvaisten vältettävä auringonottoa ja ultraviolettisäteilyä lääkityksen aikana.
Raskaus ja imetys
Ei saa käyttää raskauden aikana. Voidaan käyttää imetyksen aikana.
Säilytys
Ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita, joten voidaan säilyttää huoneenlämmössä (15-25 °C).
Ulkonäkö
Valkoinen, pyöreä tabletti.