Nopeat toimitukset. | Verkkoapteekin asiakaspalvelupuhelin 02 2741223 (kork.0,084€/min) arkisin klo 8.30-16.00
Saatavuus ei ole taattu. Toimitusaika 2-4 arkipäivää, jos tukkuliike pystyy toimittamaan tuotetta.
haloperidoli
Lääkettä käytetään erilaisten psykiatristen sairauksien hoitoon ja Huntingtonin tautiin liittyvien liikehäiriöiden saamiseksi hallintaan. Lisäksi tabletteja ja oraaliliuosta voidaan käyttää nykimis- eli tic-oireiden hoitoon. Injektionestettä voidaan käyttää myös leikkauksen jälkeisen pahoinvoinnin ja oksentelun estämiseen tai hoitoon.
Lääkärin ohjeen mukaan.
Tabletit niellään vesilasillisen kera. Oraaliliuos voidaan sekoittaa veteen annoksen antamisen helpottamiseksi, mutta sitä ei saa sekoittaa mihinkään muuhun nesteeseen. Laimennettu liuos on otettava heti. Terveydenhuollon ammattilainen antaa injektionesteen lihakseen.
Lääke vaikuttaa keskushermoston välittäjäaineisiin siten, että aivojen ylikiihottunut toiminta rauhoittuu.
Lääkkeen yleisimmät haittavaikutukset ovat kiihtyneisyyden tunne, unettomuus, päänsärky ja liikehäiriöt. Joskus voi esiintyä myös masentuneisuutta, uneliaisuutta, vapinaa, huimausta, mahavaivoja, suun kuivumista, syljen liikaeritystä, matalaa verenpainetta, näköhäiriöitä, silmien kääntymistä ylöspäin tai nopeita hallitsemattomia silmien liikkeitä, ihottumaa, virtsaamiskyvyttömyyttä, erektiohäiriöitä tai painon muutoksia. Tarkkaavaisuus liikenteessä voi heikentyä etenkin hoidon alussa. Lääke saattaa voimistaa alkoholin vaikutuksia keskushermostossa.
Lääkkeen käyttöä ei suositella raskauden aikana. Ei saa käyttää imetyksen aikana.
SERENASE injektioneste, liuos 5 mg/ml Säilytä alkuperäispakkauksessa. Herkkä valolle. Tämä lääkevalmiste ei vaadi lämpötilan suhteen erityisiä säilytysolosuhteita. SERENASE oraaliliuos 2 mg/ml, tabletti 1 mg, 10 mg Tabletit: Oraaliliuos:
Tämä lääkevalmiste ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita.
Tämä lääkevalmiste ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita.
SERENASE injektioneste, liuos 5 mg/ml Kirkas, väritön liuos, jossa ei ole vierashiukkasia. SERENASE oraaliliuos 2 mg/ml, tabletti 1 mg, 10 mg 1 mg:n tabletit: 10 mg:n tabletit: Oraaliliuos:
Valkoinen, pyöreä, kaksoiskupera tabletti, jonka toisella puolella on ristikkäisjakouurre ja toisella merkintä ”JANSSEN”.
Jakouurre on tarkoitettu vain nielemisen helpottamiseksi eikä jakamiseksi yhtä suuriin annoksiin.
Keltainen, pyöreä, kaksoiskupera tabletti, jonka toisella puolella on jakouurre ja merkintä ”H/10” ja toisella puolella on merkintä ”JANSSEN”.
Jakouurre on tarkoitettu vain nielemisen helpottamiseksi eikä jakamiseksi yhtä suuriin annoksiin.
Kirkas, väritön liuos.
Apteekkituotteet.fi on Länsikeskuksen apteekin verkkoapteekki, josta voit hankkia sähköisellä reseptillä määrättyjä reseptilääkkeitä, itsehoitolääkkeitä ja muita apteekkituotteita. Länsikeskuksen apteekki on Suomen apteekkariliiton jäsenapteekki.
Ilmainen toimitus noutopisteisiin ja pakettiautomaatteihin yli 50 €:n ostoksesta. Lääkevalmisteet eivät kerrytä ostoskorin 50 €:n summaa. Etu ei koske kotiinkuljetusta.
Verkkoapteekin asiakaspalvelupuhelin 02 - 274 1223 (kork.0,084€/min) palvelee arkisin klo 8.30-16.00
© 2024 Apteekkituotteet.fi -verkkoapteekki/Länsikeskuksen apteekki