Erilaiset selkäkivut ovat yleinen vaiva, joista kärsii elämänsä aikana noin neljä viidestä aikuisesta. Suurin osa selkäkivuista esiintyy alaselän alueella ja paranee itsestään muutamassa päivässä tai viikossa.
Oireiltaan selkäkipu on usein paikallista, pistemäistä, mutta kipu voi joissain tilanteissa säteillä esimerkiksi alaraajoihin. Kipuoire voi liittyä tiettyyn asentoon tai liikkeeseen ja joko helpottua tai pahentua asentoa vaihtaessa. Selkäkivun tarkkaa syytä ei usein saada selville. Yleisimmin selkäkipu kuitenkin on lihasperäistä ja kivun aiheuttajana on esimerkiksi lihasten jännittäminen.
Lihasperäistä selkäkipua aiheuttavia tekijöitä ovat vähäinen liikunta, tupakointi, ylipaino, runsas autossa istuminen, epäergonominen työasento sekä raskas ruumiillinen työ. Myös perimällä sekä ikääntymisellä on vaikutusta selkäkipujen esiintyvyyteen.
Lihasperäisten vaivojen lisäksi noidannuoli sekä iskias ovat yleisiä selkäkivun aiheuttajia. Noidannuolen aiheuttajana on äkillinen selän nytkähdys tai liike, josta seuraa kipua. Noin 80 % aikuisista kärsii noidannuolesta jossain vaiheessa elämäänsä. Iskiasoire sen sijaan aiheutuu hermojuuren ärsytys- tai puristustilasta esimerkiksi välilevytyrän yhteydessä.
Selkäkivun lääkehoito
Selkäkipua voidaan hoitaa ilman reseptiä saatavilla kipulääkkeillä, joko suun kautta otettavilla valmisteilla tai paikallisesti käytettävillä voidemaisilla tai geelimäisillä valmisteilla. Kipulääkkeiden käytössä on huomioitavaa, että nämä lääkkeet eivät sovi kaikille. Farmaseuttimme auttavat mielellään sopivan lääkkeen valinnassa.
Lääkkeetön hoito
Milloin lääkäriin?
Seuraavissa tilanteissa olisi hyvä hakeutua lääkärin vastaanotolle
Kirjoittaja: Asiantuntijafarmaseutti Kata V.