Eroon tupakasta

Tupakoinnin lopettaminen on usein haastava prosessi ja saattaa vaatia useamman yrityksen. Kuitenkin tupakoinnin lopettaminen on mahdollista kenelle tahansa, kun vain lopettamisen tekee järjestelmällisesti itselle sopivia apukeinoja käyttäen.

Riippuvuus voidaan jakaa tupakkariippuvuuteen sekä nikotiiniriippuvuuteen. Tupakkariippuvuudella tarkoitetaan tupakoinnista johtuvaa sosiaalista, fyysistä tai psyykkistä riippuvuutta, jota pahentaa tupakoinnin liittyminen tiettyihin tilanteisiin, esimerkiksi kahvitaukoihin. Nikotiiniriippuvuudella sen sijaan tarkoitetaan kemiallista riippuvuutta nikotiinista, eli nikotiinin käytön aiheuttamaa mielihyvää ja toisaalta nikotiinin puutteen aiheuttamia vieroitusoireita. Sekä tupakkariippuvuudesta että nikotiiniriippuvuudesta voi päästä eroon.

Nikotiiniriippuvuuden oireita ovat esimerkiksi

  • levottomuus tai ahdistuneisuus tilanteissa, joissa nikotiinituotteita ei ole saatavilla
  • voimakas himo nikotiinituotteisiin
  • pakonomainen nikotiinituotteiden käyttö
  • mielialan vaihtelu
  • unettomuus
  • ruokahaluttomuus
  • ajatus nikotiinituotteiden käytön lopettamisesta aiheuttaa ahdistusta

Fyysiset vieroitusoireet, esimerkiksi univaikeudet, huonovointisuus, ärtyisyys, päänsärky sekä lisääntynyt ruokahalu ovat pahimmillaan 1–3 vuorokauden kuluttua lopettamisesta ja kestävät henkilöstä riippuen noin 3–4 viikon ajan. Vieroitusoireet eivät jää pysyviksi vaan helpottavat aikanaan.

Nikotiiniriippuvuutta voi testata Fagerströmin nikotiiniriippuvuustestillä, jossa suurempi pistemäärä tarkoittaa vahvempaa riippuvuutta.

Tupakoinnin lopettamisen hyödyt:

  • parantaa suun terveyttä ja vähentää riskiä hampaiden menetykselle
  • vähentää suun, nielun ja kurkunpään syöpien sekä keuhkosyövän riskiä
  • parantaa keuhkojen toimintaa
  • vähentää keuhkoahtaumataudin riskiä ja hidastaa taudin etenemistä
  • elvyttää ihon verenkiertoa saaden esimerkiksi kasvojen ihon näyttämään heleämmältä
  • raikastaa hengityksen hajua sekä palauttaa normaalin haju- ja makuaistin
  • parantaa fyysistä suorituskykyä
  • pienentää sydäninfarktin sekä sepelvaltimotaudin riskiä

Lopettaminen kerralla vai asteittain?
Lopettamisen voi tehdä joko kerralla päättämällä etukäteen päivän, jolloin tupakointi on tarkoitus lopettaa tai asteittain vähentämällä päivässä poltettavien savukkeiden määrää. Tietyn päivämäärän valinta lopettamista varten auttaa valmistautumaan tupakoinnin lopettamiseen henkisesti. Varsinkin kerrasta lopettaessa kannattaa tupakka-askit hävittää kotoa, jolloin retkahtaminen ei tapahdu niin herkästi.

Retkahduksia ei kannata pelätä, sillä yksittäinen retkahdus eli tupakoinnin aloitus uudelleen kesken lopetusprosessia ei tarkoita lopetuksen epäonnistumista. Tupakasta eroon pääseminen saattaa vaatia useita yrityksiä, keskimäärin noin 3–4, ennen lopullista onnistumista.

Nikotiinikorvaushoito
Nikotiinikorvausvalmisteilla, esimerkiksi purukumeilla, suihkeilla tai laastareilla voidaan helpottaa nikotiinin vieroitusoireita. Valmisteita suositellaan lopettamisen tueksi henkilöille, jotka ovat polttaneet yli 10 tupakkaa päivässä. Lisäksi valmisteita voidaan käyttää nuuskasta vieroittamiseen. Nikotiinikorvausvalmisteet ovat reseptivapaita ja niitä voi ostaa apteekkien lisäksi esimerkiksi kaupoista ja kioskeista.

Mikäli riippuvuus on voimakasta tai itsehoidosta ei ole apua, voidaan lopetuksen tukena käyttää myös reseptillä saatavia valmisteita.

Apteekkimme henkilökunta auttaa mielellään sopivan valmisteen valinnassa sekä neuvoo tuotteen käytössä.

Asiantuntijafarmaseutti Kata V.

Eroon tupakasta
Smooff filtterit tupakoinnin lopettamiseen
47,00


Tuotteet tupakasta vieroitukseen