Arpien hoidon ABC

Arven muodostuminen haavan päälle on osa normaalia ihon paranemisprosessia. Arvesta voidaan puhua siinä vaiheessa, kun haava on parantunut eli iho on ummessa ja haava ei enää eritä. Arpien muodostuminen on yksilöllistä, esimerkiksi perintötekijät, ikä sekä elintavat vaikuttavat siihen millainen arvesta muodostuu. Myös haavan ominaisuuksilla, esimerkiksi koolla, sijainnilla sekä hoitotavalla on vaikutusta. Haavojen lisäksi esimerkiksi ihon venyminen tai bakteerisairaudet voivat aiheuttaa arpia.

Suurin osa arvista ei vaadi erillistä hoitoa, mutta hoidon avulla arvista voidaan saada huomaamattomampia ja joustavampia. Arpien hoito voidaan aloittaa heti haavan paranemisen jälkeen. Samat hoitomenetelmät sopivat toki myös vanhempien arpien hoitoon, mutta hoidon tulokset ovat yleensä parempia tuoreempien arpien kanssa.

Miten hoidan arpea?

  1. Rasvaus
    • Aina pesun jälkeen, vähintään aamuin illoin
    • Aluksi paksumpi, rasvaisempi perusvoide, myöhemmin voi siirtyä kevyempään voiteeseen
  2. Hieronta
    • Arpea ympäröivää ihoa voi hieroa joko sormilla tai kämmenillä
    • Tärkeää liikutella ihoa eri suuntiin
    • Hieronta auttaa saamaan arvesta joustavamman ja liikkuvamman
  3. Venyttely
    • On tärkeää edetä rauhallisesti ja välttää äkkinäisiä, repiviä liikkeitä
    • Venytysliikkeet tulisi valita arven sijainnin mukaan
  4. Auringolta suojaaminen

Täsmätuotteita arpien hoidon tueksi:

  • Mepiform arpisidos – Itsekiinnittyvä arpisidos, jota tulisi käyttää ympäri vuorokauden.
  • Bepanthen Anti-Scar – Arpigeeli, joka häivyttää näkyviä arpia sekä vähentää arven punoitusta ja kutinaa. Mukana hierontapallo arven hierontaa varten.
  • ArpiVEX – Silikonia sisältävä geeli, joka vähentää arpien punotusta, kutinaa sekä tummumista
  • ACO Body repairing skin oil – Kuivaöljy, joka syväkosteuttaa ihoa sekä vähentää arpien näkyvyyttä.

Kiristäviä, paksuuntuneita tai muuten häiritseviä arpia voidaan joissakin tilanteissa poistaa kirurgisesti arpikorjauksella, laseroinnilla tai kemiallisilla kuorinnoilla lääkärin vastaanotolla.

Asiantuntijafarmaseutti Kata V.

Carbalan Plus 200 g *
12,50 (1 kg = 62,50 €)
Kelo-cote geeli 15 g
36,00


Bepanthen Anti-Scar arpigeeli 20 g + hierontapallo
26,00 (1 kg = 1 300,00 €)


ArpiVEX 19 g
20,00


ACO Body repairing skin oil 75 ml
15,50 (1 l = 206,67 €)


Katso tuotteet arpien hoitoon