Nilkan nyrjähdys

Nilkan nyrjähdys on tuki- ja liikuntaelinvammoista yleisin ja tapahtuu useimmiten nilkan vääntyessä sisäänpäin. Lievimmillään ja yleisimmin nyrjähdys aiheuttaa nivelsiteiden venymistä, mutta pahemmassa tilanteessa nivelsiteet voivat revetä tai nilkka murtua. Nilkan murtuminen nyrjähdyksen seurauksena on kuitenkin harvinaista.

Kivun voimakkuus ja paikka riippuvat nyrjähdyksen aiheuttamien vammojen suuruudesta. Yleisimmin kipuoire kuitenkin tuntuu nilkan ulkosyrjällä. Kivun lisäksi alueella voi esiintyä turvotusta. Lääkäriin olisi hyvä hakeutua, mikäli jalalle ei kärsi varata painoa, luun alueella esiintyy koputteluarkuutta, nilkan alue on voimakkaasti turvonnut, paraneminen pitkittyy tai itsehoidosta ei ole apua.

Aiemmin urheiluvammoja on hoidettu kolmen K:n säännöllä, kylmä, koho ja kompressio. Näistä kohoasento sekä kompressio ovat edelleen sopivia hoitomuotoja, mutta kylmähoidon hyöty on tutkimusten mukaan epäselvä. Uudempi Peace & Love -ohjeistus perustuu kansainvälisiin suosituksiin ja nostaa esille aktiivisen kuntoutuksen tärkeyden.

PEACE – vamman ensiapu
Protect: Jalalle varaamista sekä liikkumista olisi hyvä rajoittaa 1–3 päivän ajan vamman jälkeen lisävaurioiden välttämiseksi.
Elevate: Vamma-alue tulisi kohottaa sydämen yläpuolelle, mikäli mahdollista. Nosto helpottaa kudosnesteen poistumista vamman alueelta.
Avoid anti-inflammatory modalities: Tulehduskipulääkkeitä sekä kylmähoitoa tulisi käyttää vain harkiten. Tulehdusreaktioilla on joissakin tapauksissa hyödyllisiä vaikutuksia kudosten toipumisessa ja tulehduskipulääkkeiden käytöllä vähennetään kyseisiä tulehdusreaktioita. Myös kylmähoito voi haitata vamman paranemista. Mikäli särkylääkettä tarvitaan, on parasetamoli tulehduskipulääkettä parempi vaihtoehto.
Compress: Vamma-alueen puristus auttaa vähentämään sekä kudoksien sisäistä verenvuotoa että turvotusta.
Educate: Ohjeistuksella pyritään kannustamaan henkilöä kuntouttamaan vamma-aluetta aktiivisesti, sillä kuntoutus nopeuttaa vamman paranemista.

LOVE – vamman jatkohoito
Load: Levon sijasta nilkkaa tulisi kuormittaa kivun sallimissa rajoissa heti kun se vain on vamman jälkeen mahdollista. Sopiva kuormitus auttaa vahvistamaan kudosten paranemista. Voimakasta harjoittelua ei kuitenkaan suositella. Sivuttaisväännön estävää nilkkatukea voidaan tarvittaessa käyttää muutaman viikon ajan vamman jälkeen.
Optimism: Positiivinen ajattelu edistää paranemista.
Vascularisation: Liikkumisella saadaan tuettua verenkierron palautumista ja näin ollen autettua kudosten paranemista.
Exercise: Kuntouttava harjoittelu olisi hyvä aloittaa aikaisessa vaiheessa. Harjoittelulla saadaan palautettua nilkkaan voimaa sekä liikeratoja. Harjoittelussa tulisi kuitenkin edetä vain kivun sallimissa rajoissa. Kuntoutuksen laiminlyönti lisää riskiä vamman uusiutumiselle.

Lähde: UKK-instituutti

Kirjoittaja: