Rakkojen ehkäisy ja hoito

Julkaistu , julkaisija

Rakkojen ehkäisy ja hoito

Rakkojen ehkäisy ja hoito

 

Rakkoja syntyy useimmiten uusien tai väärän kokoisten kenkien kanssa. Myös pitkät juoksulenkit ja urheilusuoritukset aiheuttavat pitkäaikaista hankausta jalkoihin. Rakko voi hoitamatta tulehtua ja aiheuttaa ihoruusun ja pahimmillaan tarvita sairaalahoitoa. Siksi ennaltaehkäisy ja hoito on tärkeää.

 

Ehkäisy

Hyvin hoidetulle ja kosteutetulle iholle ei muodostu yhtä helposti rakkoja kuin ohuelle ja kuivalle. Myös puhtaat jalat ja sukat ovat tärkeä muistaa. Esimerkiksi kesäisin kenkien käyttö ilman sukkia lisää rakkojen riskiä. Todella tärkeä ennaltaehkäisyssä on myös oikean kokoiset ja malliset kengät. Pitkille vaellusmatkoille ei kannata lähteä upouusilla kengillä, jotka eivät ole muotoutuneet jalkaan. Urheilusuorituksia varten voi käyttää kitkaa vähentäviä sukkia.
Jos kuitenkin esiintyy taipumusta rakkoihin, voi niitä ennaltaehkäistä esimerkiksi talkilla, vaseliinilla tai Compeed®-rakonestopuikolla.

 

Hoito

Rakon puhkaisua tulisi välttää, sillä rikotun iho kautta pääsee herkemmin bakteereja aiheuttamaan tulehduksia. Tärkeää on suojata rikkinäinen iho esimerkiksi rakoille tarkoitetuilla laastareilla. Myös huoparenkaat voivat suojata rakkoja paineelta.
Turvotus, kipua ja turvotus rakon ympärillä viittaavat usein tulehdukseen. Tällöin rakon alue kannattaa huudella vedellä ja suojata uudella siteellä tai laastarilla. Rakon parannuttua voi ihoa rasvata uusien rakkojen ennaltaehkäisimeksi.

 

 

Kommentit: 0
Lisätietoja:: rakko, urheilu

Tämä viesti on suljettu. Siihen ei voi enää lisätä kommentteja.