Syylät ovat yleinen vaiva erityisesti lapsilla. Syyliä aiheuttaa papilloomavirus (HPV). Vaikka syylät ovat täysin vaarattomia, ne voivat aiheuttaa esimerkiksi kipua tai kosmeettista haittaa. Alla käydään läpi mitä syylät ovat, miten hoitaa syyliä kotona apteekista saatavilla itsehoitotuotteilla, miten ennaltaehkäistä ja milloin vanhemman on hyvä viedä lapsi lääkäriin näytille.
Mitä syylät ovat?
Syylät ovat papilloomaviruksen (HPV) aiheuttamia vaarattomia muutoksia ihossa. Syylä on karheapintainen, pullea tai litteä riippuen siitä missä se sijaitsee. Syyliä voi esiintyä joko yksittäin tai ilmestyä rykelminä. Yleisimpiä syylien esiintymispaikkoja ovat kädet ja jalat, mutta niitä voi löytyä mistä tahansa kehon alueelta. Käsissä esiintyvät syylät ovat usein koholla, kun taas jalanpohjassa syylä voi kasvaa ihon sisään aiheuttaen kipua. Vaikka syylät ovat vaarattomia, voivat ne aiheuttaa kipua tai esteettistä haittaa.
Syyliä esiintyy yleisesti lasten keskuudessa. Syylät tarttuvat kosketuksen tai pintojen kautta ja lapset voivat saada tartunnan esimerkiksi koulun jumppasalista, päiväkodista tai uimahallista. Syy miksi syyliä esiintyy enemmän lapsilla kuin aikuisilla on lasten kehittymättömämpi immuunijärjestelmä. Lisäksi lapset ovat enemmän kontaktissa toisiin lapsiin, jolloin syylätkin voivat tarttua herkemmin eteenpäin.
Monissa tapauksissa syylät häviävät itsestään kuukausien tai vuosien päästä vasta-ainetuotannon alettua. Hoitamalla syyliä voidaan kuitenkin nopeuttaa niiden paranemista, lieventää oireita ja vähentää tartuntariskiä muihin kehonosiin ja henkilöihin. Seuraavassa osiossa on listattu keinoja, miten vanhempi voi hoitaa lapsen syylät turvallisesti kotona apteekista saatavilla tuotteilla. On myös tilanteita, joissa on hyvä kääntyä lääkärin puoleen.
Syylän hoito
Apteekista löytyy laaja valikoima erilaisia itsehoitotuotteita lasten syylien hoitoon. Tuotteen valintaan vaikuttavat syylän sijainti ja lapsen ikä. Tarkista aina farmaseutilta tai pakkausselosteesta tuotteen sopivuus ja käyttöohjeet.
Hoidon tavoitteena on nopeuttaa syylän paranemista, vähentää leviämistä ja helpottaa mahdollisia oireita. On tärkeä noudattaa tarkasti käyttöohjeita ja kaikissa hoitomenetelmissä on erittäin tärkeää, että tuotetta ei joudu terveelle iholle.
Apteekista saatavat jäädytyshoitovalmisteet toimivat jäädyttämällä syylän, jolloin se kuolee ja irtoaa noin viikon - kahden kuluessa. Syylä voi vaatia useamman käsittelykerran riippuen koosta ja sijainnista. Esimerkiksi sormessa muutaman kuukauden ollut syylä on yleensä nopeampi poistaa kuin jalkapohjassa pidempään ollut syylä, joka on voinut kasvaa ihon sisään.
Esimerkkejä apteekista saatavista jäädytyshoitovalmisteista:
SyylEnd Freeze, Wartner Cryotherapy, Verruxin Freeze ja Dr.Yglo Syylänjäädytyshoito.
Muurahaishappoa sisältävää SyylEnd-valmistetta käytetään kerran viikossa, kunnes syylä on hävinnyt. Vaikuttava aine kuivattaa syylän sisältäpäin. SyylEnd-valmistetta on saatavilla sekä kynänä että perinteisenä liuospullona, joka levitetään tuotteessa mukana tulevalla pienellä siveltimellä. Tuote sopii yli 4-vuotiaille.
sisältävä Verruxin tehoaa syyliin kuorimalla, pehmentämällä syylää, jolloin se on helpompi poistaa. Tuotetta levitetään aamuin illoin hoidettavalle ihoalueelle. Muodostunut vettähylkivä kalvo ja irtoava iho poistetaan 1–2 kertaa viikossa. Verruxin-valmistetta löytyy sekä geelinä että liuoksena. Tuote sopii yli 7-vuotiaille.
Trikloorietikkahappoa sisältävä Wartner syyläkynä vaikuttaa syylään kemiallisesti kuorimalla ja tuhoamalla syylän sisältäpäin. Tuotetta käytetään kerran viikossa. Tuote sopii yli 4-vuotiaille.
Milloin lääkäriin?
Käänny lääkärin puoleen,
Miten ehkäistä syyliä?
Syylien tarkkaa tarttumistapaa kosketuksen tai pintojen kautta ei tunneta, mutta keinoja, joilla voi ehkäistä syyliä ovat:
Syötä tilauksen yhteyteen koodi SYYLÄ15 ja saat 15% alennuksen tilauksestasi (koskee ei-lääkkeellisiä tuotteita).
Kirjoittaja: farmaseutti Daniela