Miten suojata lemmikki punkeilta?

Punkit eli puutiaiset aktivoituvat vuorokauden keskilämpötilan kohotessa yli +5 asteen. Vuoden mukaan punkkikausi voi alkaa jo maaliskuulla ja kestää jopa marraskuulle asti. Tästä syystä punkkikarkotteiden käyttö olisi hyvä aloittaa heti maalis-huhtikuussa.

Oli lemmikillä käytössä punkkikarkote tai ei, punkkitarkastus on hyvä tehdä säännöllisesti, esimerkiksi aina iltaisin. Punkkitarkastusta tehdessä tunnustellaan koko lemmikki läpi ihoa myöten sillä varsinkin paksun ja tuuhean karvapeitteen seasta punkkeja voi olla haastavaa huomata silmämääräisesti.

Punkin poisto

  • Poista punkki mahdollisimman nopeasti, jotta mahdolliset taudinaiheuttajat eivät pääsisi tarttumaan punkista lemmikkiin
  • Punkin poistamiseen sopivia välineitä ovat esimerkiksi punkkilasso, punkkirauta sekä teräväkärkiset pinsetit
  • Tartu punkkiin mahdollisimman läheltä ihoa ja poista rauhallisesti nostaen suoraan ylöspäin
    • Kiertäminen tai puristaminen voivat aiheuttaa punkin sisusten leviämistä poistokohtaan

Mikäli osa punkista jää lemmikin ihoon joko epäonnistuneen poistoyrityksen seurauksena tai esimerkiksi lemmikin itsensä rapsuttaessa punkkia irti, olisi alue hyvä desinfioida ja seurata kehittyykö kohtaan tulehdusta.

Liuos vai punkkipanta?

Yleisimmin käytettyjä punkkikarkotteita ovat paikallisvaleluliuokset sekä punkkipannat. Valmisteista on saatavilla omat tuotteensa koirille sekä kissoille. Osa koirille tarkoitetuista valmisteista on myrkyllisiä kissoille ja tämä on hyvä ottaa huomioon, mikäli samassa taloudessa asuu sekä kissoja että koiria. Kaikki valmisteet eivät myöskään sovellu käytettäväksi, jos perheessä on pieniä lapsia jotka ovat kosketuksissa lemmikin kanssa.

Paikallisvaleluliuoksia käytetään nimensä mukaisesti paikallisesti lemmikin iholle. Valeluliuosten teho kestää noin kuukauden, mutta mikäli lemmikkiä pestään usein tai lemmikki ui paljon voi teho olla lyhyempi. Lemmikin pesua tulisi välttää pari päivää ennen ja jälkeen valmisteen käyttöä eikä lemmikkiä tulisi myöskään päästää uimaan ainakaan kahteen vuorokauteen valmisteen käytön jälkeen.

Punkkipantojen teho on huomattavasti pidempi kuin paikallisvaleluliuoksilla. Valmisteesta riippuen panta tehoaa puutiaisiin 5–8 kuukauden ajan. Parhaan tehon saamiseksi pantaa tulisi käyttää jatkuvasti koko punkkikauden ajan.

Sekä liuosten että pannan kanssa on tärkeää varmistaa, että valmisteen vaikuttavaa ainetta pääsee lemmikin iholle. Liuoksia levittäessä karvapeitettä tulee raottaa niin paljon, että lemmikin iho on näkyvissä ja levittää valmiste aivan iholle asti. Myös pantojen kanssa on huomioitavaa, että paksun karvapeitteen päällä oleva panta ei suojaa, vaan panta pitäisi saada karvapeitteen sisään, ihoa vasten. Kovin tiheäturkkisen lemmikin kanssa liuos voikin olla pantaa helpompi vaihtoehto.

Verkkoapteekkimme henkilökunta kertoo mielellään lisää valmisteista sekä auttaa sopivan valmisteen valinnassa.

Punkkien kantamat taudit

Kuten ihmiset myös lemmikit voivat sairastua punkkien levittämien sairauksien seurauksena. Lemmikeistä sekä koirat että kissat voivat sairastua punkkien levittämiin bakteeritauteihin borrelioosiin ja anaplasmoosiin. Lisäksi koirat voivat sairastua virusperäiseen puutiaisaivotulehdukseen eli enkefaliittiin. On kuitenkin hyvä muistaa, että suinkaan kaikki punkit eivät kanna kyseisiä sairauksia. Borrelioosi ja anasplasmoosi eivät tartu hetkessä lemmikkiin, vaan vaativat, että punkki on kiinnittyneenä noin vuorokauden. Enkefaliitti sen sijaan tarttuu nopeammin, jo parissa minuutissa.

Borrelioosin aiheuttamia oireita ovat esimerkiksi kuume, yleiskunnon lasku, ontuminen sekä nivelten jäykkyys. Ontuminen on ns. vaeltavaa ontumista eli se voi siirtyä jalasta toiseen. Borrelioosissa oireet ilmenevät vasta useamman, jopa viiden kuukauden kuluttua tartunnasta, joka tekee taudin diagnosoimisesta haastavampaa.

Myös anaplasmoosin oireina voi esiintyä kuumetta sekä ontumista, mutta näiden lisäksi lemmikki on usein veltto, väsynyt, ruokahaluton sekä kärsii suolisto- ja/tai vatsavaivoista. Lisäksi verikokeissa nähdään tuloksena verihiutalekato. Anaplasmoosin oireet ilmaantuvat huomattavasti nopeammin kuin borrelioosin, noin 1–2 viikossa.

Olethan yhteydessä eläinlääkäriin, mikäli epäilet lemmikilläsi borrelioosi-, anaplasmoosi- tai enkefaliittitartuntaa.

Kirjoittaja:

Punkkirauta
14,00


Punkkirauta kombi
19,50


Best Friend Punkkilasso eläimille 1 kpl
15,00


Z-Pinsetti 1 kpl
20,00


Katso matolääkkeet ja tuotteet ulkoloisten häätöön