Toimitus alk. 0 €* | Puh. 02 2741223** (arkisin klo 8.30-16.00)
Saatavuus ei ole taattu. Toimitusaika 2-4 arkipäivää, jos tukkuliike pystyy toimittamaan tuotetta.
Tätä kylmäsäilytystä vaativaa lääkettä ei voi ostaa verkkokaupan kautta.
Käytettävissä olevat toimitustavat: Länsikeskuksen apteekin noutolokero, Postin noutopisteet, DB Schenker noutopisteet, Matkahuollon noutopisteet, Postin toimitus kotiovelle, Pikatoimitus kotiin Turun alueella, DB Schenker Kotiintoimitus
etonogestreeli, etinyyliestradioli
Raskauden ehkäisy.
Lääkärin ohjeen mukaan. Valmistetta pidetään yleensä paikallaan kolme viikkoa kerrallaan, minkä jälkeen pidetään viikon tauko.
Renkaan voi helposti asettaa paikalleen ja myös poistaa itse. Tätä varten pakkauksen mukana tulee kuvitettu käyttöohje, johon kannattaa tutustua huolellisesti. Jos rengas pääsee pois paikaltaan yli 3 tunnin ajaksi, voi sen ehkäisyteho heikentyä ja ylimääräisten vuotojen vaara kasvaa. Ehkäisytehon varmistamiseksi on tarkistettava säännöllisesti (esimerkiksi ennen ja jälkeen yhdynnän), että rengas on edelleen paikallaan emättimessä. Valmistetta ei pidä käyttää emättimeen tai kohdunkaulaan asetettavien ehkäisykuppien tai naisten kondomin kanssa.
Valmiste sisältää estrogeenia ja keltarauhashormonia, jotka ehkäisevät raskautta usealla, toisiaan täydentävällä tavalla, joista tärkein on se, että ovulaatio eli munasolun irtoaminen estyy.
Lääkkeen käytön aikana voi joskus esiintyä emätintulehduksia, masennusta, sukupuolisen halukkuuden vähenemistä, päänsärkyä, migreeniä, vatsakipua, pahoinvointia, aknea, rintojen arkuutta, sukupuolielinten kutinaa, kuukautiskipuja, valkovuotoa, lantion kipua, painon nousua tai emätinrenkaan aiheuttamaa epämukavuutta. Jos ilmenee mielialamuutoksia tai masentuneisuutta, tulisi ottaa yhteyttä lääkäriin. Lääkkeellä voi olla yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa, joten kaikista muista lääkityksistä tai luontaistuotteista on neuvoteltava lääkärin tai apteekkihenkilökunnan kanssa.
Raskauden aikana rengasta ei pidä käyttää. Imetysaikana valmiste voi vaikuttaa maidon eritykseen, minkä vuoksi rengasta saa käyttää vasta kun rintaruokinta on päättynyt.
Ennen apteekista toimittamista: Potilaalle toimitettaessa: Apteekista toimittamisen jälkeen:
3 vuotta, säilytä jääkaapissa (2 °C - 8 °C).
Toimittamispäivä merkitään apteekissa pakkaukseen. Valmiste on otettava käyttöön viimeistään 4 kuukauden kuluessa toimittamispäivästä, joka tapauksessa kuitenkin ennen ”käytettävä viimeistään” päivämäärää.
4 kuukautta, säilytä alle 30 °C:ssa. Säilytä alkuperäispakkauksessa. Herkkä valolle ja kosteudelle.
NuvaRing on joustava, läpinäkyvä, väritön tai lähes väritön rengas, jonka halkaisija on 54 mm ja poikittaisläpimitta 4 mm.
Apteekki palvelee myös verkossa. Apteekkituotteet.fi on verkkoapteekki, josta voit ostaa sähköisellä reseptillä määrätyt reseptilääkkeet, itsehoitolääkkeet ja paljon tuttuja ja turvallisia lääkkeettömiä tuotteita. Apteekkituotteet.fi verkkoapteekki aloitti ensimmäisenä maanlaajuisen lääkkeiden verkkomyynnin.
© 2006 - 2023 Apteekkituotteet.fi - apteekkisi verkossa - Palvelun tarjoaa Länsikeskuksen apteekki, Suomen apteekkariliiton jäsenapteekki.
* Yli 50 euron tilaukset noutopisteisiin ilman toimituskuluja. Lääkevalmisteet eivät kerrytä 50 euron summaa.
** Asiakaspalvelun puhelinnumero: 02 274 1223 (kork.0,084€/min)