Toimitus alk. 0 €* | Puh. 02 2741223** (arkisin klo 8.30-16.00)
Saatavuus ei ole taattu. Toimitusaika 2-4 arkipäivää, jos tukkuliike pystyy toimittamaan tuotetta.
litium
Lääkettä käytetään kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä sekä mania- että masennusvaiheiden hoitoon ja ehkäisyyn. Aiemmin häiriötä on kutsuttu maanis-depressiiviseksi sairaudeksi. Häiriössä esiintyy vaihtelevin välein masennus- ja maniajaksoja. Maniassa henkilön mieliala kohoaa normaalista poikkeavalla tavalla, mikä ilmenee yleensä ärtyneisyytenä, liiallisena touhuamisena, puheliaisuutena ja ylettömänä voiman tuntona.
Lääkärin ohjeen mukaan. Annostus on yksilöllinen ja määräytyy veren litiumpitoisuuden mukaan. Litiumin pitoisuutta seurataan verikokeilla aluksi noin viikon ja myöhemmin 2-6 kuukauden välein. Hoito kestää yleensä pitkään.
Tabletit niellään runsaan nesteen kera mieluimmin aterian yhteydessä. Lääkityksen aikana on hyvä juoda runsaasti nestettä. Suolan käyttö pitäisi pysyä tasaisena, sillä suola vaikuttaa litiumin pitoisuuteen. Erityisen tärkeää riittävä nesteiden saanti on kuumeen, hikoilun, ripulin tai oksentelun yhteydessä. Korkeassa kuumeessa tai vaikeassa oksennus- tai ripulitaudissa lääkäri voi neuvoa keskeyttämään tilapäisesti Liton käytön.
Litium on psykoosilääke, joka vaikuttaa keskushermostossa ja lievittää tai estää mielialan voimakkaita vaihteluja.
Lääke aiheuttaa usein väsymystä, käsien vapinaa, lihasheikkoutta, janon tunnetta, virtsamäärän lisääntymistä, pahoinvointia ja muita vatsavaivoja. Haittoja esiintyy etenkin lääkityksen alussa. Kaikkien muiden lääkkeiden samanaikaisesta käytöstä on sovittava lääkärin tai apteekkihenkilökunnan kanssa, koska litiumilla voi olla yhteisvaikutuksia monien lääkkeiden kanssa. On tärkeää noudattaa tarkasti lääkärin määräämää annostusta. Litiumin yliannostus voi aiheuttaa keskushermosto- ja munuaisvaurioita. Hoidon aikana ei suositella alkoholin käyttöä.
Lääkettä ei saa käyttää raskauden eikä imetyksen aikana.
Säilytä huoneenlämmössä (15–25 °C).
Valkoinen tai melkein valkoinen, kaksoiskupera, jakouurteellinen, kalvopäällysteinen tabletti, Ø 9 mm.
Apteekki palvelee myös verkossa. Apteekkituotteet.fi on verkkoapteekki, josta voit ostaa sähköisellä reseptillä määrätyt reseptilääkkeet, itsehoitolääkkeet ja paljon tuttuja ja turvallisia lääkkeettömiä tuotteita. Apteekkituotteet.fi verkkoapteekki aloitti ensimmäisenä maanlaajuisen lääkkeiden verkkomyynnin.
© 2006 - 2023 Apteekkituotteet.fi - apteekkisi verkossa - Palvelun tarjoaa Länsikeskuksen apteekki, Suomen apteekkariliiton jäsenapteekki.
* Yli 50 euron tilaukset noutopisteisiin ilman toimituskuluja. Lääkevalmisteet eivät kerrytä 50 euron summaa.
** Asiakaspalvelun puhelinnumero: 02 274 1223 (kork.0,084€/min)