Hammassärky ja sen hoito

Hammassärky voi olla jopa sietämättömän kivulias, koko suun alueelle säteilevä vaiva. Yleisin syy hammassärylle on hampaiden reikiintyminen, mutta taustalla voi olla muitakin syitä. Hammassärkyä voi helpottaa kotioloissa esimerkiksi särkylääkkeillä, mutta vaikka oireet lievittyisivätkin itsehoidolla, tulee hammaslääkäriin hakeutua mahdollisimman pian.

Hammassäryn syitä

  • Hampaan reikiintyminen
  • Hampaaseen tai leuan alueelle kohdistunut isku esimerkiksi kaatumisen seurauksena
  • Hampaan ytimen tai juuren tulehdus
  • Viisaudenhampaan puhkeaminen
    • Kipu tuntuu yleensä korvan lähistöllä
  • Ientulehdus
  • Parodontiitti eli hampaan kiinnityskohdan tulehdus
    • Alkuvaiheessa oireeton, pidemmälle edenneenä voi aiheuttaa esimerkiksi ikenien turvotusta ja siihen liittyvää kipua
  • Kolmoishermosärky
  • Hampaiden narskuttelu

Aluksi kipeä hammas oireilee ulkopuolisen ärsykkeen, esimerkiksi kylmän juoman seurauksena aiheuttaen lyhytkestoista ja terävää kipua. Mikäli hampaassa on jo pidemmälle edennyt tulehdustila, voivat esimerkiksi lämmönvaihtelu tai purentarasitus laukaista lyhyt- tai pitkäkestoista jomotusta leuan alueella. Jos hampaan tulehdusta ei hoideta, voi se edetä niin pahaksi, että pienikin kosketus aiheuttaa erittäin voimakasta kipua. Usein hammassärky säteilee useamman hampaan alueelle, jolloin vaurioituneen hampaan paikantaminen voi olla haastavaa.

Myös poskiontelotulehdus voi aiheuttaa oireena hammassärkyä, sillä yläleuassa poskihampaiden juuret yltävät poskionteloiden pohjan lähelle. Mikäli epäilyksenä on poskiontelotulehdus, tulisi olla yhteydessä yleis- tai korvalääkäriin.

Hammassäryn hoito

Hammassärkyä voi helpottaa kotioloissa kuuma- tai kylmähauteella sekä ilman reseptiä saatavalla särkylääkkeellä. Särkylääkkeiden kohdalla on muistettava, että tulehduskipulääkkeet eivät sovellu kaikille. Verkkoapteekkimme henkilökunta auttaa mielellään sopivan valmisteen valinnassa.

Hammasvaivat eivät parane itsestään, joten vaikka hammassärky lievenisikin itsehoidolla, tulisi hammaslääkäriin hakeutua mahdollisimman pian ja selvittää hammassäryn syy. Mikäli hammassäryn lisäksi oireena on kasvojen alueen selkeää turvotusta, tulisi hammaslääkäripäivystykseen hakeutua välittömästi. Päivystykseen tulisi hakeutua välittömästi myös tilanteessa, jossa tapaturman, esimerkiksi kaatumisen seurauksena hampaisiin tai leuan alueelle kohdistuu isku tai tärähdys.

hammassarky

Kirjoittaja:

Särkylääkkeet hammassärkyyn

Lue lisää kivunhoidosta