Vaikuttava aine
vorikonatsoli
Käyttötarkoitus
Lääkettä käytetään vakavien sieni-infektioiden hoitoon aikuisilla ja lapsilla.
Annostus
Lääkärin ohjeen mukaan, yleensä kaksi kertaa vuorokaudessa.
Lääkkeen ottaminen
Lääke otetaan tyhjään mahaan, vähintään yksi tunti ennen ateriaa tai vähintään yksi tunti aterian jälkeen. Lääkkeellä on paljon yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa, joten kaikista muista lääkityksistä on neuvoteltava lääkärin kanssa.
Vaikutustapa
Lääke häiritsee sienisolujen soluseinämän rakentumista ja siten aiheuttaa sienisolujen kuoleman.
Haittavaikutukset
Lääkkeen yleisimmät haittavaikutukset ovat raajojen turvotus, päänsärky, näön heikentyminen, hengitysvaikeudet, mahaoireet, maksa-arvojen muutokset, ihottuma ja kuume. Joskus saattaa esiintyä myös poskiontelontulehdusta, muutoksia verisolujen määrissä ja laboratorioarvoissa, yliherkkyysreaktioita, masennusta ja muita psyykkisiä ongelmia, kouristelua, vapinaa, aistiharhoja, pyörtymistä, heitehuimausta, verkkokalvon verenvuotoa, ryhmihäiriöitä, hiustenlähtöä, selkäkipua, voimattomuutta ja vilunväristyksiä.
Raskaus ja imetys
Lääkäri harkitsee lääkkeen käytön raskauden aikana. Hoidon aikana on käytettävä luotettavaa raskauden ehkäisyä. Lääkettä ei pidä käyttää imetyksen aikana.
Säilytys
Lääke ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita..
Ulkonäkö
Valkoinen tai luonnonvalkoinen, soikea, kaksoiskupera kalvopäällysteinen tabletti, jonka toisella puolella on merkintä ”V200”. Tabletin pituus on 15,7 ± 0,2 mm ja leveys 7,9 ± 0,2 mm.