Pahanhajuisen hengityksen itsehoito

anhajuinen hengitys eli halitoosi on yleinen vaiva, josta kärsii päivittäin jopa 10–20 prosenttia aikuisista. Yleensä halitoosi oireilee eniten aamuisin kun suu kuivuu yön aikana.

Useimmiten hajun taustalla on puutteellinen suuhygienia, jolloin varsinkin kielen takaosaan pääsee kertymään bakteereista, ruuantähteistä sekä syljestä muodostunutta katetta. Lisäksi suun alueen tulehdukset, kuten ientulehdus, vähäinen syljeneritys sekä valkosipulin syöminen voivat aiheuttaa pahanhajuista hengitystä.

Hyvät, säännölliset suunhoitorutiinit sekä vuosittaiset käynnit hammaslääkärin vastaanotolla ovat olennainen osa pahanhajuisen hengityksen ehkäisyä ja hoitoa.

Hyvä hampaidenhoitorutiini

Hampaat, hammasvälit sekä kieli tulisi puhdistaa vähintään kaksi kertaa vuorokaudessa. Käytetyt tuotteet valitaan omien tarpeiden sekä mieltymysten mukaan. Esimerkiksi kapeisiin hammasväleihin hammaslanka voi olla hammasväliharjaa mukavampi vaihtoehto. Hammasväliharja tai hammaslankain, jossa lanka on valmiiksi kiinnitettynä muoviseen varsiosaan ovat yleensä helpompia käyttää.

Myös hammastahna valitaan suun tarpeiden mukaan, kuivalle suulle voidaan käyttää kosteuttavaa hammastahnaa tai pahanhajuisen hengityksen hoitoon hengitystä raikastavaa hammastahnaa. Suuvesistä olisi hyvä valita alkoholiton versio, sillä alkoholi sekä kuivattaa suuta että tuhoaa suun hyödyllisiä bakteereja.

Milloin hammaslääkäriin?

Hammastarkastuksessa olisi hyvä käydä säännöllisesti, 1–2 vuoden välein, vaikka hammasoireita ei esiintyisikään, jotta suun alueen mahdollisiin ongelmiin keretään puuttumaan ajoissa.
Hammaslääkäriin olisi hyvä hakeutua, mikäli itsehoidosta ei ole apua pahanhajuisen hengityksen hoidossa.

Asiantuntijafarmaseutti Kata V.

 

Yotuel Breath spray 15 ml
8,05 (1 l = 536,67 €)


SB12 Hammastahna 100 ml
9,80 (1 l = 98,00 €)


BioXtra Hammastahna 50 ml
8,15 (1 l = 163,00 €)


GUM HaliControl Kielenpuhdistin
6,25


SB12 Boost purukumi 10 palaa
6,55 (1 kg = 327,50 €)


SB12 Duo Suuvesi 250 ml
13,50 (1 l = 54,00 €)
Yotuel Breath 50 kapselia
14,00 (1 kg = 1 750,00 €)


Katso tuotteet pahanhajuiseen hengitykseen