Toimitus alk. 0 €* | Puh. 02 2741223** (arkisin klo 8.30-16.00)
Flunssa tunnetaan myös nimellä nuhakuume ja sillä tarkoitetaan äkillisesti alkanutta ylähengitysteiden tulehdusta. Flunssaa aiheuttavia viruksia on satoja erilaisia, joista yleisimpiä ovat rinovirukset, RS-virukset sekä koronavirukset. Lapsilla flunssa on aikuisia yleisempää ja lapset voivatkin sairastua flunssaan jopa 6-8 kertaa vuodessa, aikuiset tavallisimmin noin 2-3 kertaa vuodessa. Flunssa leviää helposti varsinkin kouluissa ja päiväkodeissa.
22.9.2022

4.4.2023
Tavallisin kurkkukivun syy on flunssa eli nuhakuume, johon voi kurkkukivun lisäksi liittyä esimerkiksi yskää ja kuumetta. Kurkkukivun taustalla voi kuitenkin olla myös muita syitä, esimerkiksi nielun tai nielurisojen bakteeritulehdus, tupakointi, vierasesine tai altistus pölylle ja allergeeneille
21.3.2023
Kipu- ja särkylääkkeitä on saatavilla useita erilaisia, mutta miten niistä valitaan juuri itselle ja omaan vaivaan sopivin valmiste?
20.2.2023
Yleisimmin kuumeen taustalla on nuhakuume eli flunssa. Muita kuumeen aiheuttajia voivat olla esimerkiksi viruksen, bakteerin tai alkueläimen aiheuttamat tulehdustilat tai sidekudossairaus. Pelkästään ruumiinlämmön perusteella ei voida päätellä kuinka vakavasta sairaudesta on kyse.
Apteekki palvelee myös verkossa. Apteekkituotteet.fi on verkkoapteekki, josta voit ostaa sähköisellä reseptillä määrätyt reseptilääkkeet, itsehoitolääkkeet ja paljon tuttuja ja turvallisia lääkkeettömiä tuotteita. Apteekkituotteet.fi verkkoapteekki aloitti ensimmäisenä maanlaajuisen lääkkeiden verkkomyynnin.
© 2006 - 2023 Apteekkituotteet.fi - apteekkisi verkossa - Palvelun tarjoaa Länsikeskuksen apteekki, Suomen apteekkariliiton jäsenapteekki.
* Yli 50 euron tilaukset noutopisteisiin ilman toimituskuluja. Lääkevalmisteet eivät kerrytä 50 euron summaa.
** Asiakaspalvelun puhelinnumero: 02 274 1223 (kork.0,084€/min)